Näin jätät laillisesti verot maksamatta tai et maksa Suomeen

Tässä muutama helppo keino jättää verot maksamatta laillisesti tai et maksa niitä Suomeen. Osta aina käytettyjä tuotteita/laitteita. Osta netistä ulkomailta. Saat käytetyt tuotteet/laitteet/ajoneuvot keskimäärin noin 50% halvemmalla ja osassa tuotteissa on vielä takuu voimassa. Vanhemmissa tuotteissa/laitteissa/ajoneuvoissa 60-90% halvemmalla verrattuna uusiin. Aina kun ostat käytettyä sinun ei tarvitse maksaa alv veroja 24% nyt ensi vuonna 25-26%. Kokoomuksen tavoite on alv 26% mahdollisimman pian ja tulevaisuudessa alv jopa 30-35% kun eurolama on päällä ja tukipaketit lankeavat maksuun. Muista myös pistää käytetyt tuotteet myyntiin, joita et tarvitse. Rikkaat eivät haluasi maksaa yhtään veroja ja siksi he ovatkin ahkerimmat verojen kiertäjät laillisesti tai laittomasti, sekä maksavat varmasti niin vähän kuin mahdollista veroja. Rikkaat ovatkin olleet verojen kiertämisessä aina muita edellä. Nyt tilanne on muuttunut, koska suurin osa ihmisistä haluaa maksaa mahdollisimman vähän veroja tai ei ollenkaan. Alla keinot siihen miten se tehdään. Tulevaisuudessa laillinen ja laiton verojen kierto tulee aina vain lisääntymään. Samoin käy rikollisuudelle ja väkivallalle ne tulevat räjähtämään käsiin. Yksinkertainen keino on ostaa mahdollisimman vähän alv tuotteita Suomesta. Vähennä kulutusta Suomessa vähennät alv verojen maksuja.

Suurin osa suomalaisista maksaa yli 70% veroja.
https://suomimedia.wordpress.com/2014/12/06/suurin-osa-suomalaisista-maksaa-yli-70-veroja/

Hyödynnä EU:ta ja kierrä verot laillisesti ja säästä jopa 90%
https://suomimedia.wordpress.com/2014/12/06/hyodynna-euta-ja-kierra-verot-laillisesti-ja-saasta-jopa-90-2/

Verosuunnittelun ABC. Miten vältät verot.
https://suomimedia.wordpress.com/2016/03/16/verosuunnittelun-abc-miten-valtat-verot/

Veroja yritetään kerätä mahdollisimman monessa eri muodossa, etteivät ihmiset tiedostaisi miten korkealla tasolla heidän todellinen kokonaisverotus on 50-70%. Tällä keinolla tuskin kauaa ihmisiä harhautetaan.

Tieliikenne rahoittaa yhteiskunnan kuluja, mutta valtion raha ei riitä tienpitoon
http://www.moottori.fi/liikenne/jutut/tieliikenne-rahoittaa-yhteiskunnan-kuluja-valtion-raha-riita-tienpitoon/

Tieliikenteestä valtiolle yli 8 miljardin potti – verotulot kasvoivat selvästi
http://www.moottori.fi/liikenne/jutut/tieliikenteesta-valtiolle-yli-8-miljardin-potti-verotulot-kasvoivat-selvasti/

Veropohja murenee ulkomaisen työvoiman verottomuuden ja alipalkkauksen takia
http://www.stat.fi/artikkelit/2012/art_2012-06-05_001.html

Palkansaajan todellinen tuloveroaste. Laske alla olevalla laskurilla paljonko todellisuudessa maksat veroja.
http://veroaste.fi/

Ota mallia näistä ja ei tarvitse maksaa veroja.

Näin Suomessa: verosuunnittelulla palkka verottomana käteen
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13032864/nain-suomessa-verosuunnittelulla-palkka-verottomana-kateen

HS: Suuryritykset maksavat niukasti veroja Suomeen
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288499261468.html
HS: Yhtiöt maksavat valtaosan veroistaan ulkomaille
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2012/09/14/hs-yhtiot-maksavat-valtaosan-veroistaan-ulkomaille/201237775/12?ref=lk_is_2

Yllä ja alla olevien syiden takia suurin osa rupeaa tekemään pimeää työtä. Valitettavasti hallitus on tehnyt pimeiden töiden tekemisestä 1000 kertaa kannatavammaksi. Sekä varmistanut, että oikein toimimalla on mahdoton jäädä kiinni. Hallitus on myös varmistanut, että pimeiden töiden tekijä rikastuu ja tulee rikkaaksi, kun taas normaali työntekijät eivät koskaan rikastu. Kun yhteiskunnassa ovat asiat huonosti korkea verotus, suuri byrokratia, suuri työttömyys on syy aina hallituksen. On myös hallituksen syy, että se on tehnyt rikkaiden verosuunnittelun eli veronkierron lailliseksi. On myös hallituksen syy, että moni haluaa myös rikkaiden veronkierto edut ja ne saa vain ja ainoastaan pimeitä töitä tekemällä. Ammatit joissa tienaa pimeästi parhaiten autonkorjaaja, sähkömies, putkimies, talonrakentaja. Moni osaa vähintää 2 noista ammateista ja osa jopa kaikki. Pimeässä työssä maksetaan aina käteisellä ja käytetään vain käteistä rahaa.

400 000 suomalaista tekee ilmaiseksi töitä työpaikoilla.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/12/sunnuntaisuomalainen_joka_kymmenes_tyoskentelee_ilmaiseksi_3113261.html

Ilmaistyötä tekee jo yli 400 000 suomalaista – siltikin ”työpaikat karkaavat”
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blog/show?id=2119722%3ABlogPost%3A735812&xg_source=activity&page=1

Suomessa ei ole pula työvoimasta vaan halpatyövoimasta ja orjista

Verottajan musta aukko: Verottaja ei saa tietoonsa satojen miljoonien pääomatuloja ulkomailta.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011101814586381_uu.shtml

SDP helpottaa laitonta veronkiertoa
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2012/numero-3/piiloleikki-jatkuu

90%:n rahatemppu: Verottajaa huijataan
http://www.uusisuomi.fi/raha/95228-90n-rahatemppu-verottajaa-huijataan

Suomi on euroalueen kallein maa
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/06/28/suomi-on-euroalueen-kallein-maa/201232412/12

Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2012/02/10/koulutettu-ole-iloinen-huonosta-palkastasi/201222723/139

Valtio verottaa kohta hiekkaa
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/03/09/valtio-verottaa-kohta-hiekkaa/201224991/12

Pk-yritykset: Ei hyvin mene, hallitus
http://www.taloussanomat.fi/yritykset/2011/11/10/pk-yritykset-ei-hyvin-mene-hallitus/201116597/12

Velkajärjestelyjen määrä nousussa
http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2012/06/29/velkajarjestelyjen-maara-nousussa/201232514/12

Paikat mistä ostaa käytettyjä tuotteita/laitteita/vaatteita jopa ajoneuvoja.
http://www.huuto.net/
http://www.tori.fi/
http://www.nettimarkkina.com/

Vaatteet/Kengät löytyvät paikallisilta kirpputoreilta. Tai netistä
http://www.kirpputori.net/
http://www.nettikirppu.fi/
http://www.nettikirppis.com/

Käytetyt ajoneuvot. On 3 tapaa vaihtaa käytetty ajoneuvo uudempaan. 1. Myydä se esim. http://www.nettiauto.com/ ja sitten ostaa sieltä uudempi käytetty. 2. Mennä liikkeeseen ja vaihtaa kaytetty ajoneuvo uudempaan käytettyyn. 3. Tai myydä lehti ilmoituksella paikkakunnalle tai alueelle. Paras tapa säästää on luonnollisestikin olla hankimatta autoa, jos käyttää julkisiä kulkuvälineitä tai kävely ja pyörä hyvää kuntoilua.

Käytetyt ajoneuvot
http://www.nettimoto.com/
http://www.nettiauto.com/

Vakuutukset kannattaa aina kilpailuttaa ja valita edullisin. Ajoneuvoihin, joiden arvo ei ole suuri esim. maksoivat muutamia tuhansia 0-5000 euroa. Ei kannata ottaa muuta kuin pakollinen liikennevakuutus ja sekin kilpailuttaa ja valita edullisin. Paras olisi jos ei tarvitse ajoneuvoja = ei tarvitse maksaa vakuutuksia.

Kulttuuri esim. musiikki, elokuvat, ohjelmat, pelit, hyötyöhjelmat alv24%. Kannattaa lopettaa kokonaan niiden ostaminen. Ne kaikki ostaa käytettynä parhaimmillaan noin 50% edullisemmin. http://www.huuto.net/ tai ladata ilmaiseksi netistä. Elokuvissa käynti ja videoiden vuokraus kannattaa lopettaa kokonaan. ALV 24% jää pois
Lehdet niissä on alv joten niiden kaikkien ostamisen lopettaminen ja tilaamisen lopettaminen.
Maksulliset tv-kanavat niissä on alv joten kaikki pois. Kaikki edellä mainitut voi myös lainata ilmaiseksi kirjastosta ja kopioida itselle ilmaiseksi.

Ahvenanmaasta saat ostettua tuotteita ilman alv 24% Alle 22 euroon asti. Kaikki tuotteet ilman postikuluja.
http://www.nettimania.fi/Verkkokauppa/index.php
http://www.play.com/
https://www.coolshop.com/fi/?ref=logo
http://www.verkkokauppa.com/fi/catalog/11a/Suoratoimitukset

Ulkomailta tilaamalla saa halvemmalla tuotteet kuin Suomesta. EU-alueella ei ole tulleja joten voit valita mistä halvimmalla saa. Muutama nettikauppa EU:ssa.
http://www.ebay.co.uk/
http://www.amazon.co.uk
http://www.pixmania.com/fi/fi/home.html
http://cdon.fi/

Eu:n ulkopuoliset. Koko maailma hintoihin lisätään 24% tulli mikäli ostojen arvo ylittää postikuluineen 22 euroa.
http://www.e-ville.com/fi/
http://www.ebay.com/
http://www.dealextreme.com/ Suoraan kiinasta 70-90% halvemmalla kuin Suomessa
http://www.amazon.com

Teosto verottaa 13-70% hyvitysmaksua siksi sekin kannattaa kiertää ja jättää laillisesti maksamatta. Voit ostaa omaan käyttöösi niin paljon kuin huvittaa ja Teosto ei voi yhtään mitään, koska se on laillista.

Ulkoiset kovalevyt ja tallentavat mediat
http://www.nierle.com/

Eroakirkosta maksat turhaan veroa kirkolle. http://eroakirkosta.fi/ Kirkkoveroa ei ole pakko maksaa siksi kannattaa erota. Et maksa veroja turhasta.

Verotonta tuloa suoraan metsästä marjojen puolukka/mustikka ja hillan poiminta. Ahkerimmat poimijat tienaavat verottomasti jopa yli 10 000 euroa kesässä.

Talkootyö on hyvä tapa tehdä töitä yhteisen hyväksi.

Aikapankki
Aikapankin verkkotorilla vaihdetaan palveluita aikaa vastaan. Periaatteena on, että kaikkien aika, työ ja avun tarve ovat yhtä arvokkaita! Aikapankit toimivat kansainvälisesti tunnetun Time Banking –periaatteen mukaisesti. Aikapankissa ideana on vaihtaa palveluita siten, että vaihdonyksikkönä on aika: 1 (vaihtovaluutta) vastaa yhtä työtuntia. Kaikkien palveluiden vaihtoarvo on sama.
http://www.aikapankit.fi/
http://stadinaikapankki.wordpress.com/
http://www.aikaparantaa.net/index.html

Monilla ruokakulut ovat iso tekijä tässä muutama vinkki pienentää ruokalaskua merkittävästi.
”K- ja S-ketjut pitävät monopolillaan huolta että ruoka on kallista jopa 50% kalliimpaa kuin Lidlissä”
1. Tee itse ruuat ja osta tuotteet lidlistä. Syö kotona, koska ulkona syöminen maksaa enemmän.
2. Mikäli kiire eikä aikaa laittaa ruokaa osta valmisruokia Lidlistä. Esim. pizat 0.99€/kpl, hampurilaiset 0.55€kpl, 1-2€ valmisruuat, jauhelipihvit, lihäpyörykät, pihvit, kaikki makkarat, kasvisruuat ja muut paljon halvemmalla kuin muista kaupoista.
3. Osta kaikki Lidlistä mitä voit ja säästät rahaa 20-84% halvemmat hinnat kuin kilpailijoilla.
4. On myös mahdollista saada ilmaista ruokaa esim. metsästys, kalastus ja marjojenpoiminta, sekä oma kasvimaa, josta saa perunat, porkkanat ja muut vihannekset. Ilmaista.
5. Maito pois ja vesi tilalle paljon halvempaa ja terveellisempää. Googlella tietoja maidon terveyshaitoista esim. pastorointi tappaa kaikki hyödylliset bakteerit maidosta. Normaali ihminen ei tarvitse maitoa. Vertaa muiden maiden ihmisten ruokailutapoja.
6. Tupakka ja alkoholi kokonaan pois. Tai hae virosta 60-70% halvemmalla.
7. Kaikki maitotuotteet pois.
8. Kaikki hedelmät, kasvikset ja vihannekset pois.
9. Kaikki viljatuotteet pois.
10. Makeiset ja muut naposteltavat pois. popcorn, chipsit. Tai hae virosta yli 50% halvemmalla. Tai tilaa netin kautta EU aluueelta 50% halvemmalla. google auttaa.

Verosuunnitelu laillinen tapa kiertää veroja. http://fi.wikipedia.org/wiki/Verosuunnittelu
Tarkoittaa sitä yksityishenkilön/yrityksen kohdalla, että hyödyntää maksimaalisesti kaikki mahdolliset verovähennykset. Sekä tietää mihin verovähennyksiin on oikeutettu. Eli järjestää tulonsa ja vähennykset siten, että veroja jää maksettavaksi mahdollisimman vähän. http://www.veronmaksajat.fi/ http://vero.fi/fi-FI

Veronmaksukyvyn alentumisvähennys
Veronmaksukyvyn alentumisvähennyksen voi saada, jos verovelvollisen maksukyky on hänen ja hänen perheensä käytettävissä olevat tulot ja varallisuus huomioiden olennaisesti alentunut jonkin poikkeuksellisen tapahtuman vuoksi. Näitä ovat esimerkiksi elatusvelvollisuus, työttömyys ja sairaus.
http://www.veronmaksajat.fi/fi-FI/veroilmoitusohjeet/palkansaaja/muitavahennyksia/

Miten rikkaat kiertävät laillisesti veroja. Ota oppia ja tule itse rikkaaksi se on vain tyhmää maksaa veroja.
Yrittäjät ottavat tulonsa pääomatuloina jolloin verotus pienenee ja he maksavat vain 30%. Tämä toimii vain jos palkkatulojenverotus on yli 30%
Säätiöt ja yhdistykset ovat hyvä tapa laillisesti kiertää veroja. Googlella miten säätiöt/yhdistykset kiertävät veroja.

Yritysten rekisteröiminen veroparatiisi maihin joissa ei luovuteta tietoja Suomeen. Esimerkkinä mehiläinen oy tuotti noin 40 miljoonaan voittoa mutta maksoi veroja vain noin 300 000 euroa suomeen. Myös http://www.terveystalo.fi on veroparatiisiin rekisteröity, joka kiertää veroja. Alla voi lukea tarkemmin miten jokainen voi mehiläisen oy tavoin kiertää laillisesti veroja ota oppia ja kierrä veroja kuten rikkaat.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/118138-mehilaisen-harski-verokikkailu-%E2%80%9Delaa-suomen-rahoilla%E2%80%9D
http://www.uusisuomi.fi/raha/118419-mehilaisen-verokikkailulle-selitys-%E2%80%9Dmitaan-ei-mene-jerseyn-saarille%E2%80%9D
http://niklasherlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89561-verorahat-veroparatiisiin-yleista-toimintaa

Miten yritykset/yrittäjät käyttävät laillisesti ilmaisia työntekijöitä. Työvoimatoimisto maksaa yritykselle 6kk ajan korvausta siitä, että se ottaa työttömän töihin työkokeiluun tai kuntouttavaan työtoimintaan tai palkkatukeen ja se ei maksa mitään. 6kk jälkeen otetaan uusia työntekijä tuilla ja tätä jatketaan loputtomiin. Yrittäjän/yrityksen ei tarvitse maksaa yhtään mitään palkkaa ilmaiset työntekijät hoitavat asian. Hyvä keino vieläpä laillinen ja hallituksen tukema. Yritykset hyödyntävät myös palkkatukea. http://www.mol.fi/mol/fi/01_tyonantajat/06_2rekrytoinnin_tuki/index.jsp

Monet yritukset käyttävät palkkatukea eli yhteiskunta maksaa paljon tukea työntekijän palkasta ja yritykselle jää pieni osa edullista. Yhteiskunta maksaa suuren osan palkkakustannuksista palkkatuessa. http://www.yrittajat.fi/fi-FI/tyonantajanabc/tuet_tyontekijan_palkkaamiseen/palkkatuki/

Työnvuokrausfirmoista hankkimalla työntekijöitä säästää selvää rahaa. Ei tarvitse maksaa ylimääräisiä korvauksia ja voi irtisanoa koska vain. Tämäkin täysin laillista ja hallituksen tukemaa.

Kilpailuta kaikki hankinnat ja kuukausittaiset maksut kuten vakuutukset/sähkö/puhelin/laajakaista yms jne. Valitse edullisin ja säästät rahaa. Rahan suhteen tarkat ovat tulevaisuuden rikkaita. Suomen halvimmat tuotteet/laitteet http://hintaseuranta.fi/ Sähkön hintavertailu http://sahkonhintavertailu.fi/ googlella löydät hintavertailuja vakuutuksille/gsm hinnoille/laajakaista hinnoille. GSM hintavertailu http://hintaseuranta.fi/gsmvertailu/ http://www.sahkovertailu.fi/?ref=tf-sah-hise-sa-k1
Internet yhteyden kilpailuttaminen
Kilpailuta laajakaista mobiililaajakaista esim. 1 Mbit/s 9€/kk http://www.mobiililaajakaista.com/
Normaali laajakaista esim. Full Rate 10/1 Mbit/s 23.90€ /KK
http://saunalahti.fi/internet/adsl/adslhinnat.php
https://www4.sonera.fi/palvelu/laajakaista/
http://www2.dna.fi/hinnastot

Tässä oli yllä yksinkertaiset ohjeet jokaiselle miten et maksa veroja ollenkaan tai Suomeen LAILLISESTI. Googlella löytää lisää nettikauppoja. Levitä tietoutta kaikille!.

Seuraavat asiat eivät ole ohjeita kenellekään vaan paljastavat miten LAITON harmaatalous toimii Suomessa ja hallitus ei millään halua todella kitkeä sitä. Siksi siitä onkin tullut yleinen maan tapa. Vähän kuin laiton verojen kierto on Kreikassa lähes kaikkien tapa. Suomessakin tämän harmaantalouden kasvu on ollut nopeaa.

Harmaatalous /pimetalous on maan tapa Suomessa. Monet esim. rakennusalan yritykset ja muiden alojen yritykset harrastavat sellaista. Miten se toimii lue..
http://fi.wikipedia.org/wiki/Harmaa_talous
http://www.rakennusliitto.fi/?x20433=2842251
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/105947-suora-palaute-kataiselle-%E2%80%9Dkiitos-%E2%80%93-ei-riita%E2%80%9D

Moni perusammatin osaaja myös pyörittää harmaata taloutta. Esim autonasentaja, lvi-alan osaaja, siivoja, hieroja, rakennusmies, putkimies, maalari, parturi, kampaaja, lastenhoitaja,traktorikuski/aurakuski lumityöt, taksi jne. Tekee töitä tutuille ja he levittävät sanaa puskaradion kautta. Sana leviää ja asiakkaita riittää. Lisäksi he eivät veloita ylimääräistä tarvikkeista/osista joita mahdollisesti tarvitsevat. Esim. autonkorjaaja tarvitsee osan korjattavaan autoon. He veloittavat asiakkaalta sen mitä osa ja postikulut tulivat maksamaan hänelle. He ottavat maksun aina käteisenä noin 10-20 euroa tunnilta eli 50-70% halvemmalla kuin muut tekevät. Tuosta summasta ei luonnollisesti makseta mitään veroja. Mikä saa valtavat määrät uusia asiakkaita liikkeelle, koska ihmisen perusluonto on, että mitä halvemmalla päsee sen parempi. Eivät laita saamiaan rahaa pankkiin vaan käyttävät sitä rahaa käteisellä maksamiseen elämisen yleisiin kustannuksiin. Laittavat pankkiin rahaa vain pakollisien menojen/ ostojen maksuun. Piiloittavat rahat muualle kuin omaan kotiinsa. Varmaan piilopaikkaan ja se ei ole pankissa. Jos sattuvat jäämään kiinni kiistävät kaiken ja poliisilla ei ole todisteita kun pankkitileille ei ole todisteitä eli rahaa laitettu tai jos on laitettu se on mennyt pakollisiin kuluihin. Kuulusteluissa he kiistävät kaiken ja vastaavat kaikkiin kysymyksiin EI OLE MITÄÄN SANOTTAVAA. Kotietsinnässä kiinteistöistä ei löydy rahaa, koska ne ovat varmassa piilossa, josta ne löytää vain kätkijä. Luonnollisesti moni näistä elää työttömyyskorvauksen varassa ja he eivät mene mihinkää töihin eivätkä koulutukseen eivätkä työharjoitteluun. Vaikka he saavat karenssia he vain nauravat makeasti ja tekevät rahaa. Osa ei vaivaudu edes ilmoittautumaan työttömäksi koska pärjää niin hyvin.

Kaikki omaisuus on paperilla muiden nimissä vaikka itse käyttää niitä. Tilille siirretään rahaa vain laskujen maksua varten ja siellä pidetään vain vähän rahaa esim 50-500 euroa. Laskut yritetään maksaa vuodeksi eteenpäin kerralla, mikä on mahdollista kaikkien yritysten kohdalla sopimalla asiasta. Näin toimimalla pimeitä töitä harrastavat tekevät verottajalle ja poliisille kiinnijäämisen mahdottomaksi. Sekä todisteiden saamisen mahdottomaksi. Syitä miksi niin moni tekee pimeitä töitä ovat. 1. Yrittäminen ei kannata Suomessa, korkean verotuksen ja valtavan byrokratian ja työntekijäiden sivukulujen takia. 2. Normaali töitä tekemällä ei rikastu Suomessa koska verotus on liian kova. Suurimmalla osasta normaali työntekijöistä ei jää kuin 0-400 euroa käteen kuussa. 3. Ei haluta maksaa veroja kriisimaihin eikä laiskojen ihmisten elättämiseen, kuten pakolaisten, maahanmuuttajien ja kaikkien muiden. 4. Pimeällä työllä kuka tahansa voi rikastua ja kiertää rikkaiden tavoin veroja. 5. Ei tarvita kuin perusammatti lvi-ala, taksi, putkimies, sähkömies, autonkorjaaja, pienkonekorjaaja maalari, rakennusmies, kirvesmies, kampaaja/parturi jne. 6. Oikein toimimalla pimeitä töitä tekevä ei jää ikinä kiinni eli kiinnijääminen on mahdotonta.

Moni yrittäjä ja yritys kiertää veroja laittomasti. Esim maksavat palkat pimeästi suoraan käteen. Jättävät osan tuloista ilmoittamatta verottajalle. Eli tekevät suunnitellusti tappiota tai nollatulosta. Laiton veronkierto on todella helppoa myös kuitin kanssa ja korttimaksajien kanssa. Kortinlukulaite nollataan säännöllisesti tai poistetaan siitä saatuja maksuja. Kuitin vaatiminen ei vähennä harmaata taloutta vaan tekee harmaan talouden paljon helpommaksi kaikille. Yritykset ja yrittäjät tekevät myös asiakkaille valinnan helpoksi, kuitin kanssa hinta 50% enemmän ja ilman kuittia -50%. Asiakkaat valitsevat luonnollisesti -50%. Myös asiakkaat haluavat kuulla yritysten hinnat ilman kuittia ja kuitin kanssa. Sekä valitsevat selllaiset yritykset ja yrittäjät jotka myyvät käteisellä ilman kuittia noin 50% halvemmalla.

Moni perustaa yrityksen veroparatiisiin, eikä maksa mitään veroja mihinkään. Tärkeintä on muistaa ettei rekisteröi yritystä Suomeen tai eurooppaan koskaan. Esimerkkeinä nettiyritykset ja kaikki yritykset. Mikä tahansa yritys voidaan perustaa tai siirtää veroparatiisiin. http://fi.wikipedia.org/wiki/Veroparatiisi
Suosituimmat veroparatiisi yritykset myyvät netinvälityksellä tuotteita Suomeen. Nettisivut eivät ole koskaan .FI päätteisiä kiinnijäämisen ehkäisemiseksi. Sivut ovat muotoa. .COM .ORG .NET… päätteisiä, jotka on rekisteröity väärillä henkilötiedoilla. Sekä käyttäen anonyymi ip-osoitetta, jota ei pystytä jäljittämään. Tor http://fi.wikipedia.org/wiki/Tor_(ohjelma) Sekä anonyymiä emailia tyyliin https://www.hushmail.com/, jota käytetään aina anonyymi ip:llä eli TOR päällä. Suosituimmat ja eniten rahaa tekevät veroparatiisiin rekisteröidyt yritykset tai pankkitilit. Ovat 1. erinlaiset rahapelejä ja pikavippejä ja erinlaisia tuotteita myyvät tarjoavat firmat/henkilöt. Perintätoimistot, pankit, lakifirmat, konsultit, terveydenhoitopalvelu/lääkäripalvelu,työvoimanvuokraus yritykset sekä monet muut. Eivät maksa veroja mihinkään eivätkä tarvitse noudattaa Suomen lakeja. Kiinnijäminen on mahdotonta oikein toimimalla.

Näin saat pankkiluvan ja pankkisi toimii veroparatiisissa eikä maksa veroja Suomeen.
Suomalainen pikaluottoja tarjoava Ferratum on saanut luvan pankkitoiminnalle Maltalta.
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/2012/09/1625009/suomalainen-pikavippiyhtio-sai-pankkitoimiluvan—mita-tarkoittaa-kaytannossa

Myös säätiöitä ja yhdistyksiä käytetään laittomaan veronkiertoon ja se on erittäin helppoa googleta.

Netistä on helppo ostaa minkä tahansa ammatin tutkinnon myös EU-maista ja googella löytää. Moni ostaa ammatin itselleen ja tienaa hyvin. Esim. valelääkärit voivat olla myös hammaslääkäreitä, tai mitä tahansa lääkäreitä. Sairhaanhoitaja, hammashoitaja ja mikä tahansa hoitaja. Kaikki ammatti tutkinnot ovat netistä ostettavissa 50-500 eurolla.

Yli 100 000 suomalaista tekee töitä pimeästi ja määrä kasvaa. Pimeän työn tekemisen edut asiakkaille 50-90% halvempi hinta. Pimeän työn tekijä ei tarvitse maksaa veroja, jolloin 10-20 euron tuntikorvausta vastaan voi tehdä paljon rahaa. Mitä enemmän jaksaa painaa hommia sitä enemmän saa rahaa ja asiakkaita riittää pilvin pimein, kun sana leviää. Pimeällä työllä kuka tahansa voi rikastua koska tahansa vain perusammattitutkinto riittää aloille, joissa on pula työvoimasta/ tarvetta jatkuvasti.

Kuittikauppa on talousrikos, jossa yritykset tuottavat toisilleen korvausta vastaan kuitteja olemattomista kaupoista tai palveuista. Liittämällä nämä kuitit kirjanpitoonsa ne voivat välttää veroja ja muita pakollisia maksuja. Kuittikauppa on yksi harmaan talouden keskeinen työkalu. Kuittikauppaan tarvitaan kaksi tekijää: ostaja ja myyjä.

Kuitteja tarvitsee muun muassa sellainen yritys, joka on maksanut työntekijöilleen palkkaa pimeästi ilman veroja ja sosiaaliturvamaksuja. Tekaistujen kuittien avulla ostaja saa yrityksestä rahaa ulos maksamatta veroja. Rahalla voidaan maksaa esimerkiksi pimeitä palkkoja.

Esimerkki

Tekaistun kuitin myyjä laskuttaa olemattomasta kaupasta tai palvelusta esimerkiksi 1 000 euroa kuitin ostajan yritykseltä. Ostajan yritys maksaa laskun, ja maksusta jää kuitti. Myyjä pitää itsellään osuuden maksusta palkkiona, vaikkapa 10-15 prosenttia, ja palauttaa loput rahat käteisenä ostajalle. Kuitin ostaja liittää tekaistun kuitin yrityksensä kirjanpitoon tuhannen euron vähennettävänä kuluna, ja pitää käteisrahat itsellään.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuittikauppa

On myös yleistä, että osa yrityksista myy kassan ohi eli ei anneta kuittia maksua vastaan. Tai käytetään kuittia johon kirjoitetaan kynällä, jonka jälkeen kuitti voidaan nakata vaikka roskiin. Käytetään 2 kassakonetta tai nollataan kassakoneita, jolla kuitti annetaan. Tuleva kuitin anto pakko ei tule millään lailla tule muuttamaan tätä muuta kuin sen, että kuitti annetaan mutta myynti menee aina kassan ohi useilla eri tavoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että yrityksen ei tarvitse maksaa alv:tä ja on verotonta tuloa yrityksille. Googlella löytää paljon tähän liittyvää tietoa.

Mainokset

2 Comments

  1. Näin tuloerot vaikuttivat Suomen talouskasvuun

    Suomessa tuloerot ovat viime vuosina kasvaneet voimakkaasti, mikä on leikannut lähes yhdeksän prosenttiyksikköä maamme talouskasvusta. Näin arvioi OECD tänään julkistamassaan raportissa.

    Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on levinnyt suurimmilleen kolmeenkymmeneen vuoteen useimmissa OECD:n jäsenmaissa. Nykyisin rikkain kymmenesosa väestöstä ansaitsee 9,5-kertaisesti sen, minkä köyhin kymmenys. Vielä 1980-luvulla suhdeluku oli seitsemän.

    Tiedot käyvät ilmi taloudellisen yhteistyön järjestön OECD:n tänään julkistamasta raportista.
    Lue myös nämä:

    1340 euron lisälasku osalle perheistä? ”Suomi jakautuu kahtia”
    Mosambikista paljastui salainen jättivelka – muistuttaa Kreikan tapausta
    Yksityinen päivähoito voi tulla kunnallista halvemmaksi – kasvaako suosio?

    Kuilua on leventänyt se, että varakkaimpien tulot ovat kasvaneet varsin nopeasti samaan aikaan, kun alempien kymmenysten tulot ovat hyvinä vuosina kasvaneet vain hitaasti ja huonoina vuosina jopa laskeneet.

    Kuilu levenee, talous kärsii

    Tuloerojen kasvu ei ole pulma pelkästään sosiaalisen eriarvoisuuden vuoksi, vaan myös talouskasvun kannalta. Tuloerojen kasvu hidastaa OECD:n mukaan talouskasvua. Tämä johtuu siitä, että heikommassa sosiaalisessa asemassa olevien ihmisten tiedot ja taidot heikkenevät tuloerojen kasvaessa.

    Vastaavasti paremmassa asemassa olevien tietoihin ja taitoihin tuloerojen kasvulla on vain vähän tai ei lainkaan vaikutusta. Näin yhteiskunta jättää jäsentensä potentiaalia hyödyntämättä menettäen talouskasvuaan.

    Tuloeroja kuvataan yleisesti Gini-kertoimella, jonka suurin arvo on yksi ja pienin arvo nolla. Nollassa kaikkien tulot ovat yhtä suuret, kun ykkösessä yksi henkilö saa kaikki tulot. OECD-maissa Gini-kerroin oli 1980-luvun puolivälissä keskimäärin 0,29 nousten 2010-luvun alkuvuosina kolme pistettä 0,32:een.

    Kovinta tuloerojen kasvu on ollut Suomessa, Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Israelissa ja Uudessa-Seelannissa, missä kaikissa Gini-kerroin on noussut yli viisi pistettä. OECD:n laskujen mukaan se tarkoittaa, että Suomi on menettänyt yhdeksän prosenttiyksikköä talouskasvustaan.
    ∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

    Keskiluokka ei ole turvassa

    Suuret tuloerot vaikuttavat merkittävästi siihen, millaiset ovat kouluttautumisen ja sosiaalisen nousun mahdollisuudet yhteiskunnassa. Sen vuoksi päättäjien pitää kohdistaa huomionsa heikkotuloisimpaan 40 prosenttiin väestöstä. Tässä ryhmässä on mukana haavoittuvainen alempi keskiluokka. Se on vaarassa jäädä paitsi kasvun eduista eikä silloin osallistu kasvun tuottamiseenkaan.

    OECD:n mukaan köyhyysohjelmien lisäksi tarvitaan kaikille saatavilla olevaa korkealaatuista koulutusta ja terveydenhoitoa.

    Järjestö korostaa lisäksi, että tuloeroihin puuttuminen verotuksella ja tulonsiirroilla ei haittaa talouskasvua, mikäli toimet on hyvin suunniteltu ja toteutettu.

    (Oikaisu 13.12.2014: OECD arvioi tuloerojen syöneen Suomen talouskasvusta lähes yhdeksän prosenttiyksikköä, eikä kymmenystä, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.)

    Tykkää

  2. Säästän käteisenä noin 300 euroa kuukaudessa. Vinkit kaikille
    1. Ruokaan ei mene yhtään, koska ruoka aina leipäjonoista.
    2. Mitään lehtiä en tilaa, enkä maksukanavia.
    3. En juo alkoholia, enkä polta.
    4. Ei ole autoa, eikä muita ajoneuvoja, vaan polkupyörä.
    5. Asun sellaisella alueella, joka ns. muuttotappiokunta korkea työttömyys ja asuntojen hinnat eli vuokrat tosi edullisia.
    6. Käytän alypuhelimen 4g nettiä eli jaan sen tabletin ja kannettavan kanssa, en siis tarvitse erikseen nettiliittymää. Vaan pelkkä puhelinliittymä 4g yhteydellä riittää.
    7. Mitään vakuutuksia ei ole, enkä ota mitään.
    8. Ostan niin vähän kuin mahdollista Suomesta ja suosin ulkomaalaisia verkkokauppoja, joista saa noin 20-30% halvemmalla postikuluineen, kuin Suomesta.
    9. Osta mahdollisimman vähän mitään. Osta vain pakolliset. Elämme maailmassa missä kulutus ja materiaalinen elämäntapa on muotia. Pitää elää päinvastoin ja kuluttaa niin vähän kuin mahdollista.
    10. Pimeä työ maksu käteisenä ja marjojen kerääminen metsästä ja niiden myynti. Luonnosta saa myös ilmaista ruokaa metsästämällä taljajousella ja kalastamalla. Luonnollisesti mitään lupia en osta, enkä maksa.
    11. Suunnitelmissa muuttaa viroon mutta en ilmoita siitä kela/sossulle ja laittaa kaikki kirjeen vastanottaminen sähköiseksi ja poste restante osoite Suomeen. Virossa 85% kaikki halvempaa, kuin Suomessa joten siellä elää herroiksi työttömyyskorvauksella tai toimeentulotuella tai kansaneläkkeellä.
    12. Tarkoitus on siirtää rahoja pikkuhiljaa virolaiseen pankkiin, joten Suomen viranomaiset eivät tiedä, eivätkä saa tietää, kuinka paljon rahaa on. Tämän voi tehdä monella tavalla ulkomaisten bitcoinien, virtuaalilompakkojen kautta. Näiden avulla voi myös pimittää rahaa viranomaisilta ja viranomaiset eivät saa tietoa, eivätkä tiedä mitään. Ulkomaalaisen nettipankkitilin saa todella helposti ja siihen voi siirtää rahaa pikkuhiljaa joka kuukausi tai sitten kiertotienkautta.

    Jos jollain on hyviä säästö vinkkejä niin laittakaa lisää.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s