Suurin osa suomalaisista maksaa yli 70% veroja.

Suomessa on maailman kovin verotus ja suurin määrä erinlaisia veroja. Esimerkiksi työtön maksaa 44% veroja. Tämä on helppo laskea työttömyyskorvauksesta peritään 20% vero + 24% arvonlisävero kaikista laskuista ja tuotteista= 44%. Moni keskituloinen maksaa yli 70% veroja ja moni pienituloinen yli 60%. Mutta rikkaat maksavat vain 25-30% eli yli puolet vähemmän. Kyseessä on todellinen kokonaisveroaste. Mitä veroja he maksavat.

Kapitalisaatiosopimuksen kaltaiset järjestelyt ovat yksi esimerkki siitä
miksi osingoista maksetaan osinkoveroja 3-5% maksetuista osingoista eikä  suinkaan 30-32%. Yritysten voitoista ja omaisuustuloista menee yhteisö- ja osinkoveroihin 12-13% eikä 40-45% kuten monet uskottelevat.

Esimerkkinä 30 000 euroa vuodessa tienaava helsingissä asuva henkilö maksaa veroja seuraavasti. Kokonaisveroaste on yli 71%, kun verosuunnittelua harrastavat miljonäärit maksavat vain 24%-29% kokonaisveroasteen mukaisesti. Kaikki tulot pääomatuloina ottavat yrittäjät maksavat vain kokonaisveroasteen 59%. Mitä enemmän omistat mitä tahansa kiinteistöjä tai ajoneuvoja sitä enemmän joudut maksamaan veroja. Mitä suuremmat ovat ajoneuvot tai kiinteistöt sitä enemmän joudut maksamaan veroja. Alla olevaan kuvaan on laskettu mukaan kaikki kiinteistöverot yhdestä asunnosta ja muista kiinteistöistä kuten mökki ja muut, kaikki ajoneuvoverot, kaikki polttoaineverot, kaikki sähköverot, kaikki vakuutusverot, palkkavero keskiarvo 22%, kunnallisvero keskiarvo 20%, kirkollisvero 2%, alkoholivero. Mikäli et omista kiinteistöjä, etkä ajoneuvoja, et kuulu kirkkoon ja et käytä alkoholia. On kokonaisveroaste noin 20% pienempi mitä kuvassa. Mikäli omistat yhden asunnon, auton, maksat kirkollisveroa ja käytät alkoholia on kokonaisveroasteesi 10-15% pienempi mitä kuvassa. Työttömälle kuvassa ei ole laskettu muita veroja, kuten auto, oma asunto, alkoholi, tupakka tai muut. Jos olet työtön jolla on auto, oma asunto nousee veroprosenttisi noin 10-15%

kokonaisveroaste

Kuva verotuksen tarkempaan laskelmaan klikkaa tätä

Veroja yritetään kerätä mahdollisimman monessa eri muodossa, etteivät ihmiset tiedostaisi miten korkealla tasolla heidän todellinen kokonaisverotus on 50-70%. Tällä keinolla tuskin kauaa ihmisiä harhautetaan.

Verosuunnittelun ABC. Miten vältät verot.
https://suomimedia.wordpress.com/2016/03/16/verosuunnittelun-abc-miten-valtat-verot/

Hyödynnä EU:ta ja kierrä verot laillisesti ja säästä jopa 90%
https://suomimedia.wordpress.com/2014/12/06/hyodynna-euta-ja-kierra-verot-laillisesti-ja-saasta-jopa-90-2/

Alla olevasta kuvasta näkee, kuinka valtio verottaa useilla eri veroilla, jolloin todellinen kokonaisveroaste nousee valtavasti. Alla olevassa kuvassa maksajina ovat ajoneuvojen omistajat, jotka maksavat veroja valtiolle yli 8 miljardia euroa vuodessa, mutta siitä käytetään teiden ylläpitoon vain 800 miljoonaa euroa. Eli 7,2 miljardia euroa katoaa valtion pohjattomaan mustaan aukkoon.

verotulot

Tieliikenne rahoittaa yhteiskunnan kuluja, mutta valtion raha ei riitä tienpitoon
http://www.moottori.fi/liikenne/jutut/tieliikenne-rahoittaa-yhteiskunnan-kuluja-valtion-raha-riita-tienpitoon/

Tieliikenteestä valtiolle yli 8 miljardin potti – verotulot kasvoivat selvästi
http://www.moottori.fi/liikenne/jutut/tieliikenteesta-valtiolle-yli-8-miljardin-potti-verotulot-kasvoivat-selvasti/

Veropohja murenee ulkomaisen työvoiman verottomuuden ja alipalkkauksen takia
http://www.stat.fi/artikkelit/2012/art_2012-06-05_001.html

Yle: Sähkön siirtohintoja nostanut Caruna maksoi veroja vain 1,6 prosenttia ja tuotti 50 miljoonan voitot.
http://www.taloussanomat.fi/yhdyskuntapalvelut/2016/02/01/yle-sahkon-siirtohintoja-nostanut-caruna-maksoi-veroja-vain-16-prosenttia/20161176/12?

Kirkosta onneksi voi jokainen erota niin ei tarvitse maksaa turhaa veroja. http://eroakirkosta.fi/

Näin Suomessa: verosuunnittelulla palkka verottomana käteen
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13032864/nain-suomessa-verosuunnittelulla-palkka-verottomana-kateen

12

Köyhempi puolisko(50%) suomalaisista omistaa Suomen varallisuudesta 6%. Rikkaampi puolisko omistaa Suomen varallisuudesta 94%. Rikkain 10% suomalaisista omistaa varallisuudesta 45%. Rikkaimman osan varallisuus on kasvanut samaa tahtia, kun köyhemmän puoliskon varallisuus on kutistunut, kertoen tuloerojen kasvusta. Tätä vasten hyväosaisten palkansaajien veronapina tuntuu naurettavalta, Rikkailla menee kuitenkin paremmin kuin koskaan ja he maksavat vähemmän veroja, kuin pieni- ja keskituloiset.

Jokainen meistä voi laskea paljon prosenteissa maksamme todellisuudessa veroja sitten lisäämällä prosentit  olevaan valmiiseen laskukaavaan http://s15.postimg.org/kvroz0ci3/verotus1.png 

http://prosentti.vero.fi/VPL2013/Sivut/Henkilotiedot.aspx

*Palkasta menee perusprosentin lisäksi eläkevakuutusmaksua 5,15 % ja työttömyysvakuutusmaksua 0,6 %. Jos lasket, paljonko palkasta jää käteen verojen ja maksujen jälkeen, lisää perusprosenttiin 5,75 prosenttiyksikköä.

Kaikista yllä olevista puuttuu polttoaineenvero joka on noin 60% hinnasta ja sekä sähkövero joka on siirtomaksuissa yli 50%. Autoverot, kiinteistöverot ja monet muut verot puuttuvat. Hallitus on päättänyt korottaa polttoaineiden ja sähkönverotusta, korotus astuu voimaan 2015. Vielä puuttuu kiinteistövero ja moni muu vero, joista suurin osa on tasaveroja ja osa 50% tai enemmän hinnasta. Normaali pieni tai keskituloinen maksaa siis veroja 70-90%. Erityisesti autolijat, joutuvat maksamaan moninkertaiset verot. Autovero, ajoneuvovero käytettynä maahantuotavien autojen verotus, polttoainevero. Lisäksi autonvakuutuksista menee 24% veroa, huolloista 24% veroa ja auton osista esim. renkaiden vaihtaminen uusin ja muihin osiin 24% vero. http://www.autoalantiedotuskeskus.fi/tieliikenne/autoilun_verotus

Suomessa irtisanomiset ja konkurssit lisääntyvät, mutta mitä tekee maan hallitus? Se on kiristänyt tuloveroa, arvonlisäveroa, kiinteistöveroa, sähköveroa, polttoaineveroa, pankkiveroa, makeisveroa, osinkoveroa ja alentanut vain yhteisöveroa, jota maksetaan, jos yritys tekee voittoa. Sellaiset firmat ehtivät tätä menoa hävitä Suomesta ennen kuin uusi alennettu verokanta tulee voimaan. http://fi.wikipedia.org/wiki/Verotus_Suomessa Suomessa oli oikeudenmukainen progressiivinen verotus jossa verot määräytyivät tulojen mukaan. Nykyään rikkaat maksavat prosenteissa paljon vähemmän veroja kuin pieni ja keskituloiset. Tämä johtuu siitä, että progressiivista verotusta on kevennetty kokoomuksen toimesta. Eli Kokoomuksen hokema mantra työnverotuksen keventäminen, joka tarkoittaa automaattisesti jatkuvaa tasaverojen korottamista vuodesta toiseen. Tästä johtuu miksi kaikki hinnat aina vain nousevat jatkuvasti Suomessa. Progressiivisen verotuksen korvaaja on kaikkien tasaverojen jatkuva korottaminen.

Rikkailla on verosuunnittelun avulla mahdollisuus saada palkka verottomana käteen 0% veroilla. http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=4791 Tai hallintarekisterin kautta tulot 0% veroilla. http://fi.wikipedia.org/wiki/Hallintarekisteri Tai veroparatiisien avulla palkka verottomana käteen 0% veroilla. Erinlaisten säätiöiden avulla tulot 0% veroilla. Verottaja on täysin voimaton edellä mainittuihin keinoihin. Tai pääomatulojen avulla 30-32% veroilla. Pääomatuloista ei peritä muita veroja kuten esim. kunnallisvero ja muut. Eli henkilö, joka ottaa kaikki tulonsa pääomatuloina ei tarvitse maksaa mitään muita veroja, kuten normaali palkansaaja maksaa yllä olevasta taulukosta. Rikkailla yrityksillä on myös mahdollisuus veroparatiisien ansiosta saadat voitot 0% veroilla. Eli rikkaat henkilöt tai yritykset voivat valita maksavatko 0-50% veroja. Siksi suurin osa rikkaista valitseekin 0% verojen maksun. Hyvin harva tyytyy maksamaan 30-32% pääomatuloverotusta ja vielä harvempi maksaa 50%. 99% rikkaista maksaa 0-32% veroja vain. Tavalliset kansalaiset eivät voi vastaavaa tehdä. Eli rikkaat voivat kiertää laillisesti veroja ja tämän ovat mahdollistaneet lakien muuttamisen avulla Kokoomus, SDP, Keskusta ja RKP. Koska vain tyhmät maksavat Suomessa veroja niin onkin suositeltavaa, että jokainen kiertää veroja niin paljon kuin pystyy laillisesti. Laillisesta verojen kierrosta hyötyy 30-90% säästöjen verran. Yksinkertaiset lailliset veronkierto keinot tavallisille ihmisille on.

1. Ostaa aina käytettyjä tuotteita 30-90% halvemmalla kuin uusi esim. http://www.huuto.net/ http://www.tori.fi/ http://www.nettiauto.com/ http://www.nettimoto.com/.

2. Hyödyntää EU:ta ja tilata netistä ulkomailta kaikki tuotteet noin 50% halvempia postikuluineneen kuin Suomessa.

3. Hyödyntää viroa ja ostaa kaikki alkoholit, tupakat, makeiset, virvoitusjuomat, ruoka ja muut sieltä 50-70% halvemmalla kuin Suomessa.

4. Hyödyntää ruokaostoksilla lidliä 84% halvempaa ruokaa kuin muissa kaupoissa http://www.lidl.fi/cps/rde/xchg/lidl_fi

5. Hyödyntää jos asuu itärajalla 50-60 centin polttoaineita Venäjältä.

6. Ottaa kaikki tai suurimman osan tuloista pääomatuloina 30-32% verotuksella ja ei tarvitse maksaa kunnallisveroja ja muita veroja. On siis tyhmää maksaa veroja kun ne voi laillisesti kiertää ja säästää huikeita summia rahaa. Tässä linkki kattavaan oppaaseen miten kierrät laillisesti veroja verosuunnittelun avulla. Säästät vähintään 50% rahaa mutta jopa 150%. Lue miten -> https://suomimedia.wordpress.com/2014/12/06/nain-jatat-laillisesti-verot-maksamatta-tai-et-maksa-suomeen/ Kuten rikkaat sanovat ” Vain tyhmät maksavat veroja ja köhtyvät, kun rikkaat kiertävät verot ja jättävät ne maksamatta ja rikastuvat entisestään.” Koska verojen kiertäminen on täysin laillista ja verojen kiertäjät rikastuvat, kun verojen maksajat köyhtyvät ei ole mitään järkeä maksaa veroja. Hallitus on jatkuvasti korottamassa tasaveroja lisää. Esimerkkinä energia ja polttoaineiden joka vuotiset verojen korotukset. Kuntien valtio osuuksien jatkuva vähentäminen tarkoittaa automaattisesti joka vuotisia kunnallisverojen korotuksia ja kiinteistöverojen korotuksia. Näiden tasaverojen takia kaikki hinnat jatkuvasti nousevat. Ruuan hinta nousee juuri edellä mainittujen verojen takia mutta myös sen takia, että K-ryhmällä ja S-ryhmällä on duopoli eli kahden yhtiön monopoli ruokakaupassa 80% osuudella. Niin kauan kuin kansa tukee kyseisiä kauppoja ostamalla sieltä. Saamme nauttia maailman kalleimmasta ruuasta ja maailman nopeiten kallistuvista ruuan hinnoista. Ei ole mikään ihme, että kaikki kallistuvat Suomessa tasaverojen takia. Moni pohtii miksi kaikki kallistuu aina vaikka tulot pysyvät samana. Kyseessä on hallituksen jatkuva tasaverojen korottamisesta seuraava hintojen jatkuva kallistuminen, jolle ei ole loppua tulossa. Suomi on maailman kallein tasaverojen maa. Miksi kaikki hinnat kallistuvat Suomessa? Vastaus siihen on se, koska rikkaat henkilöt ja yritykset maksavat 0% veroja. Valtio menettää kymmeniä miljardeja euroja vuosittain.

Tämä on Kokoomuksen, SDP ja Keskustan ansiota ja syytä. Muistutus Sauli Niinistön järkyttävästä kansan harhauttamisesta itsenäisyyspäivän alla http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=9248 Suomen suurin ongelma vanhojen puolueiden rakenteellinen korruptio Katse Kevasta muuhunkin rakenteelliseen korruptioon http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=9228 Hallitus moninkertaistamassa asumisen verotusta http://uutiset.perussuomalaiset.fi/ruohonen-lerner-hallitus-moninkertaistamassa-asumisen-verotusta/ Kansantaloustieteen professori: Euro oli virhe ja katastrofi http://uutiset.perussuomalaiset.fi/kansantaloustieteen-professori-euro-oli-virhe-ja-katastrofi/ Enemmistö suomalaisista vastustaa eurokriisitukia http://uutiset.perussuomalaiset.fi/enemmisto-suomalaisista-vastustaa-eurokriisitukia/ IMF:n ex-apulaisjohtaja: tukipaketit olivat vikatikki http://uutiset.perussuomalaiset.fi/imfn-ex-apulaisjohtaja-tukipaketit-olivat-vikatikki/ Mikään ei koskaan muutu http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/153868-mikaan-ei-koskaan-muutu

Faktat miksi euro on vain pyramidihuijaus ja miksi tie liittovaltioon jossa velat ovat yhteisiä on vaistämätön. Yhteiset velat tarkoittavat sitä, että suomalaiset maksavat paljon nykyistä kovempia tasaveroja, jotta saadaan kriisimaille lisää rahaa. Toki nykyiset tukipaketit ajavat samaa asiaa. Suomi on eurossa ja EU:ssa vain nettomaksajan roolissa. Eli Suomi maksaa paljon enemmän kuin saa. Lue faktat euro ja EU huijauksesta -> http://www.taloussanomat.fi/toimittaja/jan-hurri/52 Jyrki Katainen ja Kokoomus lupaa entistä kovempia leikkauksia ja tasaverojen korotuksia ensi keväänä. Mikä tarkoittaa pieni ja keskituloisille yrityksille ja ihmisille paljon lisää tasaveroja ja paljon vähemmän ilmaisia palveluita. Kaikkein kovimmin leikkaukset koskettavat pieniä lapsia, työttömiä, köyhiä, sairaita ja vanhuksia. Heiltä viedään ilmaiset palvelut hammashuolto, päivähoito, terveydenhuolto, vanhustenhoito…. Eläkeikää ollaan asteittain korottamassa jatkuvasti 65-68-70-73-75-78. Todellinen tarkoitus eläkeiän nostolla on lisätä työttömien määrää. Sekä varmistaa sen, että kaikki irtisanotut yli 50 vuotiaat, jotka eivät saa töitä. He tulevat olemaan työttömina eläkeikään asti sekä saamaan minieläkkeen 750€ /kuukaudessa. Kolmas tavoite eläkeiän nostolla on varmistaa, että ihmiset saavat nauttia vähemmän aikaa eläkkeellä olostaan, kun kuolevat nopeammin.

Rikkaita yrityksia ja henkilöitä leikkaukset ja verot eivät kosketa. Rikkaiden verotusta kevennetään entisestään ja 0% verojenkiertoa helpotetaan. http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2013/12/03/katainen-ylelle-kevaalla-leikataan-lisaa/201316766/12 Kokoomuksen kylmässä riistokapitalismi politiikassa rahan määrä sanelee ihmisarvon. Siksi Kokoomus avoimesti on keventänyt rikkaiden yritysten ja ihmisten verotusta ja helpottanut lakimuutoksilla veronkiertoa, jossa maksetaan 0% veroja. Pieni ja keskituloisilla on vain maksajan ja kärsijän rooli Kokoomuksen politiikassa. Kokoomus toki valehtelee, että muka välittäisi kaikista, mutta kun katsotaan Kokoomuksen tekoja. Silloin totuus paljastuu kylmä ja tunteeton tasaverojen jatkuva nostaminen ja lisääminen, joka koskettaa erityisesti pieni ja keskituloisia. Rikkaille yrityksille ja henkilöille tarjotaan veronkevennyksiä ja mahdollisuutta verosuunnitteluun, jonka avulla palkkaa verottomana käteen tai 0% veroilla. Yrityksille veroparatiisien avulla voitot 0% veroilla. Kokoomus antaa isot edut rikkaille ja kovat tasaverot muille. Teot siis paljastavat kaikki Kokoomuksen valheet ja sen, että Kokoomuksen ainoa tavoite on lisätä tuloeroja ja muuttaa verolakeja rikkaita suosiviksi. Esimerkkinä jo olevat verosuunnittelu = laillista veronkierto, veroparatiisit, säätiöt, yhdistykset, hallintarekisteri.

Eli Suomeksi rikkaat rikastuvat nopeammin ja enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Muut köyhtyvät ja köyhiltä viedään kaikki ja keskituloiset tippuvat köyhiksi. Verottajalta jää vuosittain saamatta 11,8 miljardia euroa rikkaiden yritysten ja ihmisten verosuunnittelun ja laillisen ja laittoman veronkiertämisen takia, sekä veroparatiisien takia. Asiantuntijoiden mukaan summa nousee yli 20 miljardiin euroon tulevaisuudessa. Nyt on menossa kova kilpailu kuka kiertää eniten veroja ja kilpailu kovenee. Esimerkkinä 400 000 suomalaista tekee töitä ilman palkkaa eli työharjoittelijat. Eli yhteiskunta maksaa kaikki kulut ja yrityksille ei tule mitään kuluja. Yritykset saavat ilmaista työvoimaa. On selvää, että ilmaista työvoimaa käyttäviä yrityksia vastaan on mahdoton kilpailla. Mistä seuraa palkkaa maksavien yritysten konkursseja ja lisää työttömiä. Lisäksi valtio menettää useita miljardeja euroa saamatta jääneinä verotuloina ilmaisten työntekijöiden työharjoittelijoiden vuoksi. Lisää työttömiä tarkoittaa lisää ilmaisia työntekijöitä yrityksille, jotka hyödyntävät häikäilemättömästi tilanteen, jossa TE-keskukset pakottavat ihmiset työharjoitteluun eli tekemään töitä ilman palkkaa. Kokoomus haluaa nostaa ilmaista työtä tekevien määrän yli miljoonan. Se onnistuu parhaiten lisäämällä työttömyyttä. Työttömyyttä lisätään 1. Nostamalla eläkeikää jatkuvasti. 2. Lisäämällä jatkuvasti tasaveroja 3. Vähentämällä kuntien määrää saadaan lisää työttömiä. 4. Helpottamalla rikkaiden yritysten ja ihmisten veronkiertoa. 5. Vaikeuttamalla pk-yritysten ja yrittäjien toimintaa esim. lisäämällä byrokratiaa ja tasaveroja. 6. Myymällä valtion ja kuntien omistuksessa olevia yrityksiä ulkomaisille veroparatiisiyhtiöille. Jotka A: eivät maksa veroja Suomeen ja B: joko lopettavat yritykset tai vähentävät työntekijöitä tai siirtävät yritykset ulkomaille. 7. Lisäämällä ulkomaalaisten maahanmuuttajien ja pakolaisten määrää.

Ekonomistit: Rakennepaketti ei riitä mihinkään http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2013/12/02/ekonomistit-rakennepaketti-ei-riita-mihinkaan/201316735/12 Keskusta ja Kokoomus velkaannuttivat pahasti Suomen talouden tietoisesti. Kun Katainen aloitti valtiovarainministerinä Suomella oli velkaa vain 50 miljardia. Kun SDP ja Kokoomus nyt ovat hallituksessa ja Katainen pääministerinä Suomen velka ylittää pian 100 miljardia euroa. Kyseessa on ollut tietoinen Suomen velkaannuttaminen, josta Katainen/Kokoomus syyttää nyt kansaa vaikka on itse kasvattanut Suomen velkaa. Puolueet jotka ovat tietoisesti velkaannuttaneet pahasti Suomen ovat vanhat hyväveli ja rakenteellisesti korruptoituneet puolueet Kokoomus, SDP, Keskusta, Perussuomalaiset, RKP, Vihreät.  Suomen valtion velka on ylittänyt virallisesti yli 100 miljardin rajan http://www.nationaldebtclocks.org/debtclock/finland

Kreikka on täysin toivoton tapaus yli 316 miljardia euroa. Tukipakettien jälkeen Kreikan velka lähti rajuun nousuun, eikä loppua näy. Kreikkalaiset huomasivat, että muut euromaat maksavat Kreikan velat, jonka takia Kreikka ottaa velkaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tietäen sen, että Kreikan kaikki velat tullaan antamaan anteeksi, jonka jälkeen Kreikka ottaa sellaiset velat, että euromaat maksavat tukipaketteja ja velat annetaan anteeksi. Tämä tulee tapahtumaan niin kauan, kuin suomalaiset äänestävät sellaisia puolueita, jotka haluavat tätä huijausta jatkaa.

http://www.nationaldebtclocks.org/debtclock/greece

Advertisements

4 Comments

  1. Tämä on aika järkyttävää, että te paljastelette jatkuvasti varakkaiden ihmisten etuja. Läpi historian Suomessa on aina ollut pieni rikas ryhmä ja sitten iso ryhmä pieni- ja keskituloiset. On täysin mahdotonta, että kaikki olisivat rikkaita. Mitä pienempi ryhmä rikkaita sitä rikkaampia he ovat. Koska kierrossa olevan rahan määrä on vakio. On pieni- ja keskituloisia verotettava enemmän ja heiltä leikattava enemmän ja palkkoja laskettava. Jotta rikkaiden varallisuus kasvaa. Jos pk-tuloiset tietäisivät nämä asiat ja äänestäisivät muita, kuin hallituspuolueita olisivat asiat pk-tuloisten kannalta toisin.

    -Heikki elinkeinoelämän keskusliitto

    Tykkää

  2. Minusta on järkyttävää, että te menette paljastamaan tällaisia asioita, joita on pidetty salassa pitkään. Veroja pyritään keräämään eri muodoissa mahdollisimman paljon, jotta todellista kokonaisveroastetta eivät veronmaksajat ymmärrä. Hyvin harva veronmaksaja tajuaa, että 24% alv vero menee kaikista laskuista, maksuista ja ostoista. On sähköverot 50%, kiinteistäverot, kunnallisverot, kirkollisverot, palkkaverot, autoverot, polttoaineverot 75%, ajoneuvoverot ja monet muut verot. Jos kaikki veronmaksajat alkaisivat laskea näitä kaikkia veroja. Olisi se katastrofi, koska hyvin moni alkaisi kiertämään veroja tai vähentämään maksettuja veroja. Siksi teidän paljastukset ovat moraalisesti vääriä ja ei ole oikein, että te jatkuvasti paljastatte erinlaisia asioita.

    -Anne verovirkailija

    Tykkää

  3. Näin tuloerot vaikuttivat Suomen talouskasvuun

    Suomessa tuloerot ovat viime vuosina kasvaneet voimakkaasti, mikä on leikannut lähes yhdeksän prosenttiyksikköä maamme talouskasvusta. Näin arvioi OECD tänään julkistamassaan raportissa.

    Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on levinnyt suurimmilleen kolmeenkymmeneen vuoteen useimmissa OECD:n jäsenmaissa. Nykyisin rikkain kymmenesosa väestöstä ansaitsee 9,5-kertaisesti sen, minkä köyhin kymmenys. Vielä 1980-luvulla suhdeluku oli seitsemän.

    Tiedot käyvät ilmi taloudellisen yhteistyön järjestön OECD:n tänään julkistamasta raportista.
    Lue myös nämä:

    1340 euron lisälasku osalle perheistä? ”Suomi jakautuu kahtia”
    Mosambikista paljastui salainen jättivelka – muistuttaa Kreikan tapausta
    Yksityinen päivähoito voi tulla kunnallista halvemmaksi – kasvaako suosio?

    Kuilua on leventänyt se, että varakkaimpien tulot ovat kasvaneet varsin nopeasti samaan aikaan, kun alempien kymmenysten tulot ovat hyvinä vuosina kasvaneet vain hitaasti ja huonoina vuosina jopa laskeneet.

    Kuilu levenee, talous kärsii

    Tuloerojen kasvu ei ole pulma pelkästään sosiaalisen eriarvoisuuden vuoksi, vaan myös talouskasvun kannalta. Tuloerojen kasvu hidastaa OECD:n mukaan talouskasvua. Tämä johtuu siitä, että heikommassa sosiaalisessa asemassa olevien ihmisten tiedot ja taidot heikkenevät tuloerojen kasvaessa.

    Vastaavasti paremmassa asemassa olevien tietoihin ja taitoihin tuloerojen kasvulla on vain vähän tai ei lainkaan vaikutusta. Näin yhteiskunta jättää jäsentensä potentiaalia hyödyntämättä menettäen talouskasvuaan.

    Tuloeroja kuvataan yleisesti Gini-kertoimella, jonka suurin arvo on yksi ja pienin arvo nolla. Nollassa kaikkien tulot ovat yhtä suuret, kun ykkösessä yksi henkilö saa kaikki tulot. OECD-maissa Gini-kerroin oli 1980-luvun puolivälissä keskimäärin 0,29 nousten 2010-luvun alkuvuosina kolme pistettä 0,32:een.

    Kovinta tuloerojen kasvu on ollut Suomessa, Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Israelissa ja Uudessa-Seelannissa, missä kaikissa Gini-kerroin on noussut yli viisi pistettä. OECD:n laskujen mukaan se tarkoittaa, että Suomi on menettänyt yhdeksän prosenttiyksikköä talouskasvustaan.
    ∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

    Keskiluokka ei ole turvassa

    Suuret tuloerot vaikuttavat merkittävästi siihen, millaiset ovat kouluttautumisen ja sosiaalisen nousun mahdollisuudet yhteiskunnassa. Sen vuoksi päättäjien pitää kohdistaa huomionsa heikkotuloisimpaan 40 prosenttiin väestöstä. Tässä ryhmässä on mukana haavoittuvainen alempi keskiluokka. Se on vaarassa jäädä paitsi kasvun eduista eikä silloin osallistu kasvun tuottamiseenkaan.

    OECD:n mukaan köyhyysohjelmien lisäksi tarvitaan kaikille saatavilla olevaa korkealaatuista koulutusta ja terveydenhoitoa.

    Järjestö korostaa lisäksi, että tuloeroihin puuttuminen verotuksella ja tulonsiirroilla ei haittaa talouskasvua, mikäli toimet on hyvin suunniteltu ja toteutettu.

    (Oikaisu 13.12.2014: OECD arvioi tuloerojen syöneen Suomen talouskasvusta lähes yhdeksän prosenttiyksikköä, eikä kymmenystä, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s