EK ja muut valehtelevat yksikkötyökustannukset ovat todellisuudessa Suomessa kilpailukykyisiä.

EK:n, eva, keva, kokoomuksen ja kaikkien työnantajien virsi on ollut jo 20 vuotta sama työntekijöiden palkkaa pitää aina alentaa, työaikaa pidentää, eläkeikää pidentää, lomia vähentää. Sama valhe, jota toistetaan satoja kertoja. Myös valtamedia toistelee Suomen suurinta valhetta. Suomessa on muka 15% suurempi yksikkötyökustannukset, kuin Saksassa. Se on valhetta. Faktat alla. Yksi valhe on myös kustannuskilpailukyky 20% muka heikompi, kuin kilpailijoilla. Paikallisen sopimisen lisääminen heikentää aina työntekijän asemaa. Työnantajat valehtelevat tietoisesti jatkuvasti ja ainoa tarkoitus on kasvattaa yritysten voittoja repimällä voitot työnantajien palkoista. Vain tyhmät työntekijät haluavat alentaa omaa palkkaansa ja tehdä pidempään töitä, sekä haukkuvat työmarkkinajärjestöjä. Ilman ammattiliittoja Suomessa tuntipalkka olisi 2 euroa, ei lomia työaika 16 tuntia päivässä 7 päivää viikossa. Sipilän hallitus oppii ettei kiristämisellä ja valehtelemisella ole sijaa Suomessa. Keskustan ja kokomuuksen kannatus on romahtanut. Valtamedia tulee vierittämään syyn työmarkkinajärjestöille. Kaikkien tulee kuitenkin muistaa Sipilän hallitus itse leikkaa ja korottaa veroja. Leikkaa niin paljon, että suomalaisia tulee kuolemaan, kun rahat eivät riitä ruokaan ja lääkkeisiin. Sipilän hallitusta kuvaa parhaiten sana tappajahallitus, keinot eivät eroa paljon toisen maailmansodan Saksasta myös siellä ihmiset tapettiin nälkään ja lääkkeiden puutteeseen. Mitä enemmän Sipilän hallitus leikkaa sitä enemmän tulee työttömiä. Nyrkkisääntönä 1 miljardin leikkaus tuottaa aina 50 000 työtöntä lisää. Hallituksen leikkaukset lisäävät työttömien määrää noin 250 000.

Hallitus uskoi yhteisöveron alennuksen dynaamisiin vaikutuksiin – haaveeksi jäi
Veronalennuksen dynaamisten vaikutusten piti piristää taloutta, mutta teho jäi olemattomaksi. Yhteisöverotulot laskivat viime vuonna noin 800 miljoonaa euroa.
http://yle.fi/uutiset/hallitus_uskoi_yhteisoveron_alennuksen_dynaamisiin_vaikutuksiin__haaveeksi_jai/7773569

Onneksi hallitus leikkaa paljon lisää ja korottaa paljon lisää veroja. Lisää työttömiä, lisää köyhiä ja hallituspuolueiden kannatus laskee koko ajan lisää. Lisää veronkorotuksia ja leikkauksia Sipilän hallitus kiitos sitä nopeampaa kannatus romahtaa. Sipilän hallitus ei pysty kääntämään Suomea nousuun siksi verot kiristyvät jatkuvasti, leikataan aina vain lisää, valtionvelka kasvaa, työttömyys kasvaa. Ainoat keinot saada talous kuntoon olisi lakkauttaa kehitysapu, lopettaa kaikkien pakolaisten, turvapaikanhakijoiden ja ulkomaalaisten maahanmuttajien, jotka tulevat elämään sosiaaliturvalla tulo Suomeen. Pakkoruotsin ja kaksikielisyyden poistaminen.Ahvenanmaan tukeminen veronmaksajien rahoista lopettaminen. Nämä kaikki 15-20 miljardin euron säästöt eivät Sipilän hallitukselle kelpaa. Siksi Sipilän hallitus tulee epäonnistumaan ja kaikki muutkin hallitukset.

Nuo on muuten roskaa nuo väitteet noin suuresta kustannustasosta Suomessa. Suomi on asiallisten tutkimusten (ei siis EK:n propagandan) mukaan työvoimakustannuksiltaan Länsi-Eurooppalaista keskitasoa. Asiasta voi lukea täältä http://www.labour.fi/TjaYpdf/ty22015/ty22015Sauramo.pdf

Suomen talouden ongelmiin on kolme pääsyytä, eikä yksikään niistä ole yrityksille liian kalliit työntekijät, Aalto-yliopiston taloustieteen professori sanoo.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2015/08/21/enta-jos-suomen-suurin-ongelma-ei-olekaan-kalliit-tyontekijat/201510723/12

Sipilän yhteiskuntasopimus lisäisi työttömyyttä, mutta elinkeinoelämän pelureille se olisi jättipotti”:

http://nyt.fi/a1305978770924

2014 yksikkötyökustannukset teollisuudessa eurostatin mukaan
Suomi: 35,9 Saksa: 37,1 Ruotsi: 41,8

Ja maagisesti 15% Ruotsia ja Saksaa kalliimpi yksikkötyökustannus teollisuudessa on jo viimevuonna ollut päälaellaan…

Lisäksi kaikki nuo hallituksen lisä raippaiskut olisivat tulleet joka tapauksessa, koska ”yhteiskuntasopimuksessa” oli määritelty jos näyttää, että yleiskehitys ei ole hallituksen ”mittareilla” tavoitettu on säästöt toteutettava joka tapauksessa.

Pelkkää kusetusta koko homma

Työajan pidennys= työttömyyden kasvu. Vai onko matematiikka/laskento ajan myötä muuttunut?

Yhteiskuntasopimus oli suuri bluffi. Kyseessä oli EK:n porvarihallituksen kautta masinoima projekti jossa yritettiin 5% tulonsiirtoa palkansaajilta työnantajille.

Kuka oikeasti uskoo, että suomalainen duunari on 5% palkanalennuksen jälkeen kilpailukykyinen? Virolaiset, Puolalaiset jne. tekee duunit pimeästi ilman sivukuluja? Kiinalaiset tekevät eurolla päivän työn. kiinalaiset tekevät suomalaisen yhden tunnin tuntipalkalla 1-4 viikkoa töitä.

https://suomimedia.wordpress.com/2015/07/30/tyomarkkinajarjestojen-ei-tule-eika-kannata-suostua-yhteiskuntasopimukseen/

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s