Maahanmuutto kuumentaa kansalaisten tunteita

Olin tänään 09:00-13:00 Perussuomalaisten teltalla Hakaniemen Maalaismarkkinoilla kuuntelemassa kansalaisten mielipiteitä. Vaikka olen useita vuosia ollut vastaavissa tilaisuuksissa eri puolilla kaupunkia, Perussuomalaisten teltoilla seisoskelemassa, en koskaan ole nähnyt kansalaisia niin kuumina kuin he nyt olivat.

Ehdottomasti eniten kansalaisten tunteita kuumentaa tällä hetkellä maahanmuutto ja kansalaiset pelkäävät maan ajautuvan täydelliseen kaaokseen. Monet ihmettelevät kenen etuja tällä ajetaan, koska heidän mielestään ei tällä maahanmuutolla ainakaan oman maan kansalaisten etuja ajeta. Kuulin jopa muutamilta kansalaisilta todella kovia kannanottoja maahanmuuttoa ja sitä suosivia poliitikkoja vastaan. jotkut ovat ainakin puheidensa mukaan valmiita jopa väkivaltaisiin tekoihin, estääkseen nykysuuntauksen.

Juttelin asiasta viereisen demariteltalla olevan erään punatakkisen naisen kanssa ja meille tuli pieni väittelykin asiasta. Hän kannatti maahanmuuttoa ja perusteluksi ilmoitti kansainvälisen vastuun, jota emme kuulemma saa välttää. Kun kysyin häneltä että mikä määrä on hänen mielestään se minkä maamme kestää näitä maahanmuuttajia, sain ympäripyöreitä vastauksia. Hän sanoi että jos hänellä olisi mahdollisuuksia ja edellytyksiä, hän ottaisi omaankin kotiinsa maahanmuuttajia asumaan, kuten pääministerimmekin. Vastasin hänelle että valtiomme on velkaa jo nyt 100 miljardia ja jokainen maahanmuuttaja otetaan vastaan jo nyt velkarahalla ja samalla tavalla kun hänellä ei ole mahdollisuuksia ja edellytyksiä ottaa omaan kotiinsa yhtä ainutta maahanmuuttajaa, ei myöskään valtiollamme ole näitä mahdollisuuksia ja edellytyksiä, koska heitä on otettu jo pitkään vastaan velkarahalla.

Kerroin tälle demarinaiselle, miten viime keväänä laulaja Tauski Peltonen ja kiinteistövälittäjä Jethro Rostedt ilmoittivat että jos Venäjä hyökkää maahamme, niin he muuttavat samantien ulkomaille pakoon. Tähän puolustusvoimat vastasi iltapäivälehtien otsikoissa, hakevansa karkurit vaikka ulkomailta tekemään kansalaisvelvollisuutensa, eli sotimaan kotimaansa puolesta. Jatkoin kysymyksellä, että miksi me otamme sotaa käyvistä maista nuoria parhaassa iässä olevia miehiä maahamme sotaa käyvistä maista, eikö meidän pitäisi samalla periaatteella lähettää heidät välittömästi takaisin täyttämään oman kansalaisvelvollisuutensa omaa kotimaataan kohtaan, eli sotimaan oman maansa puolesta? Jatkoin kysymystäni edelleen ja kysyin että eikö meidänkin pitäisi mahdollisen sodan sattuessa oman maamme kohdalle, lähettää kaikki nuoret miehet ulkomaille hakemaan turvapaikkaa? vai miksi me kohtelemme oman maan kansalaisia näin eriarvoisesti? Vastauksia en kysymyksiini saanut, olivat ilmeisesti aivan liian vaikeita kysymyksiä vastattavaksi.

Torilla käyneet kansalaiset myös näyttivät valistuneisuutensa ja kyselivät kuka tästä kaikesta hyötyy? Eräät olivat spekuloineet asialla ja uskalsivat myös tuoda spekulointinsa julkisuuteen. Jotkut olivat miettineet että kun yhden turvapaikan hakijan matka tänne pohjolaan maksaa 7000-9000 niin nykyisenkaltaiseen massiiviisen maahanmuuton kulut ovat valtavat. Kun maailman rikkaimmat pankkiirit ovat juutalaisia, arvelivat jotkut juuri juutalaisten olevan massiivisen Eurooppaan suuntautuvan islamisaation takana. Euroopallahan on vanhat perinteiset tavat, hoitaa ei haluttu kansanosa, sitten kun kansalaiset ovat saaneet tarpeekseen. Tällä tavalla juutalaiset saisivat Euroopan kansalaiset islamia ja islaminuskoisia vastaan. Näin he kostaisivat Euroopalle juutalaisten joukkomurhat toisen maailmansodan ajalta ja samalla he saisivat hoidettua omat ongelmansa islaminuskoisten kanssa, ilman että joutuisivat syntipukiksi itse. Eli rikkaat juutalaiset pankkiirit hoitaisivat kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Reilu 150 suuryritystä hallitsee tänä päivänä markkinoita ja nämä juutalaiset pankkiirithan omistavat isoja osia näistä yrityksistä ja kun Euroopppa ajautuu kaaokseen ja alkaa hoitamaan islaminuskoisista tulevia ongelmia samalla tavalla kuin juutalaisongelmaa toisen maailmansodan aikana. On helppo kaapata Euroopan kansalaisten luonnonvarat ja kansallisvarallisuus. Eli iskeä kolme kärpästä yhdellä kertaa. Mielenkiintoisia spekulointeja, joita ei voi olla itsekään ajattelematta. Koska jokainenhan tietää että joku on lahjonut koko Euroopan valtapoliitikot, koska he toimivat omien kansalaistensa etujen vastaisesti. Ja se joku joka sen on tehnyt, samalla kun rahoittaa massiivisen maahanmuuton Eurooppaan, on joku jolla on valtavat rahasummat käytössä.

LÄHDE: http://keskustelu.suomi24.fi/t/13793016/maahanmuutto-kuumentaa-kansalaisten-tunteita

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s